Mikäli omaishoidon tuen myöntämisperusteet muuttuvat, kunta ei voi lakkauttaa tukea ilman uutta hallintopäätöstä. Ennen hallintopäätöstä tulee omaishoitajaa ja hänen hoidettavaansa kuulla. Heille on varattava tilaisuus antaa selvitys asiassaan.
Paljon keskustellaan kuntien palvelujen ulkoistamisesta ja ulkoistamisen hyödyistä ja haitoista. Ostopalvelujen lisäksi myös palveluseteleiden käyttö eri tarkoituksiin on lisääntymässä päin. Mutta onko aina niin selvää, että kaikki palveluntuottajat ovat valmiit tuottamaan tarvittavat palvelut erittäin halvalla? Usealla on sellainen käsitys, että esim. hoivakotitoiminta ja vuokralääkärit ovat erittäin hyvää bisnestä. Ehkä näin onkin. Kaikki ulkoistettu toiminta ei [...]
Vaikeavammaisen henkilökohtaiseen avustajajärjestelmään kuuluu olennaisena osana työnantajan työnjohto-oikeuden käyttäminen. Tätä työnjohto-oikeutta ei henkilökohtaisessa avustajajärjestelmässä voida siirtää kunnan hoidettavaksi. Mikäli vaikeavammainen henkilö ei pysty toimimaan työnantajana, henkilökohtainen apu tulee järjestää joko palvelusetelin, ostopalvelun tai kunnan oman toiminnan turvin.
Vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan on henkilökohtaista apua vaikeavammaiselle järjestäessään määriteltävä myös riittävien ja sopivien avustajapalvelujen lisäksi sijaisjärjestelyt. Sijaisjärjestely on otettava mukaan palvelusunnitelmaan ja siitä on tehtävä kirjallinen päätös. Mikäli avustettava toimii itse työnantajana, hänelle on selvitettävä, millä tavalla hän saa sijaisen palkata.
Päätös kotitalousvähennyksen supistamisesta on herättänyt levottomuutta
mm. kotisiivousyrityksissä. Vähennyksen laskeminen 45 %:iin ja vähennyskaton
supistaminen 2000 euroon vuodessa tulee vaikuttamaan palvelujen kysyntään
ja harmaan talouden lisääntymiseen.
Vaikeavammaisen henkilön omainen tai muu läheinen henkilö ei voi toimia henkilökohtaisena avustajana ilman erityisen painavaa syytä. Hallituksen esityksessä HE 166/2008 täsmennetään, että omaisella tai läheisellä tarkoitetaan henkilökohtaisesta avusta puhuttaessa avustettavan puolisoa, lasta, vanhempaa, isovanhempaa, avopuolisoa tai samaa sukupuolta olevaa elämänkumppania.
Espoo on ottanut käyttöön palvelusetelin kotipalveluiden järjestämisessä. Palvelusetelin saa henkilö, joka lain mukaan olisi muutoinkin oikeutettu kaupungin kotipalveluiden saamiseen. Setelin arvo on tällä hetkellä 24 euroa tunnilta.
Monet suomalaiset haluavat viettää lomaa lämpimissä maissa esim. talviaikaan. Sama oikeus ja mahdollisuus on myös vammaisilla ihmisillä. Myös heillä, jotka tarvitsevat henkilökohtaista avustajaa selviytyäkseen päivittäisissä toiminnoissaan.
Palveluseteliä käytetään yhä enevässä määrin sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisessa. Palveluseteli on kunnan myöntämä sitoumus asiakkalle palvelun hankkimisesta. Seteliä käytetään sellaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotka kunnan tai kuntayhtymän kuuluu lain mukaan järjestää asukkailleen.
Ota yhteyttä
Aiheet
- Siivous (29)
- Kotisiivous (25)
- Muut siivousaiheet (8)
- Sortson hoivapalvelu (43)
- Tänään ärsyttää / ilahduttaa (30)
- Vuokratyö (5)
- Yleinen (40)
- Siivous (29)
Avainsanat
alihankinta blogi henkilökohtainen apu henkilökohtainen avustaja henkilökohtainen avustus hoivatyö ikkunanpesu kahvinkeittimen puhdistus karsiminen kehitysvammainen kevätsiivous kotipalvelu kotisiivous kotitalousvähennys kuivapesu matonpesu Monella-tyttö muuttosiivous mökki mökkisiivous omaishoitaja omaishoitajan loma omaishoitajan sijaistus omaishoitajan vapaapäivä palveluseteli palvelusuunnitelma perehdytys pitkäaikaissairaus puhdistus pyykit pyörätuoli siirtyminen siivous siivousaineet siivouspalvelut siivousvinkit siivousvälineet sosiaalihuolto sosiaalinen yritys vaikeavammainen vammaispalvelulaki vapaa-aika vuokratyö yhteiskunnallinen yritys ympäristöArkisto



