Henkilökohtaisen avustajan ammattitutkintoa ei toistaiseksi ole mahdollista saada, mutta avustajan työstä kiinnostuneille ja avustajina työskenteleville on alettu järjestää koulutusta muutamalla paikkakunnalla oppilaitoksissa eri puolilla maata. Koulutuksen suunnittelu perustuu pitkälti Kynnys ry:n ja Aspan koulutusjaoston tekemiin kannanottoihin ja linjauksiin. Koulutuksen opetussuunnitelmaa kehittää moniammatillinen ohjausryhmä.
Henkilökohtaisena avustajana toimiminen edellyttää hyviä ja monipuolisia vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, laajaa ja monipuolista ammatillista osaamista sekä vammaispalvelu- ja työlainsäädännön tuntemista.
Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö, ADHD (attention deficit hyperactivity disorder), on yksi yleisimmin diagnosoiduista neurologisista tai neuropsykologisista poikkeavuuksista.
Sortso Osuuskunnan henkilökohtaisten avustajien perehdytyspäivä pidettiin Kynnys ry:n tiloissa Hakaniemessä 6.3. Paikalla oli vajaa parikymmentä henkilökohtaista avustajaa ja palveluesimiehet.
Kynnys ry:n ja Assistenttiinfon puolesta meidät toivotti tervetulleeksi lakimies ?
Sortso Osuuskunta on käynnistänyt uutena toimintanaan lastenhoitoavun tarjoamisen koteihin. Tarkoituksena on välittää luotettavia ja kokeneita lastenhoitajia esim. sairaille lapsille koteihin. Vanhemmat voivat tilata lastenhoitoapua myös tarvitessaan esim. omien iltamenojen, työkiireiden tai muista syistä.
MS-tautia sairastaa noin 7 000 suomalaista. Se on Suomessa nuorten aikuisten yleisin vakava neurologinen sairaus. Diagnoosi tehdään tavallisesti noin 20–40-vuotiaana. Sairastuminen alle 16 tai yli 60 vuoden iässä on harvinaista. MS on yleisempi naisilla kuin miehillä, noin kaksi kolmasosaa sairastuneista on naisia.
Monet suomalaiset haluavat viettää lomaa lämpimissä maissa esim. talviaikaan. Sama oikeus ja mahdollisuus on myös vammaisilla ihmisillä. Myös heillä, jotka tarvitsevat henkilökohtaista avustajaa selviytyäkseen päivittäisissä toiminnoissaan.
Ota yhteyttä
Aiheet
- Siivous (29)
- Kotisiivous (25)
- Muut siivousaiheet (8)
- Sortson hoivapalvelu (43)
- Tänään ärsyttää / ilahduttaa (30)
- Vuokratyö (5)
- Yleinen (40)
- Siivous (29)
Avainsanat
alihankinta blogi henkilökohtainen apu henkilökohtainen avustaja henkilökohtainen avustus hoivatyö ikkunanpesu kahvinkeittimen puhdistus karsiminen kehitysvammainen kevätsiivous kotipalvelu kotisiivous kotitalousvähennys kuivapesu matonpesu Monella-tyttö muuttosiivous mökki mökkisiivous omaishoitaja omaishoitajan loma omaishoitajan sijaistus omaishoitajan vapaapäivä palveluseteli palvelusuunnitelma perehdytys pitkäaikaissairaus puhdistus pyykit pyörätuoli siirtyminen siivous siivousaineet siivouspalvelut siivousvinkit siivousvälineet sosiaalihuolto sosiaalinen yritys vaikeavammainen vammaispalvelulaki vapaa-aika vuokratyö yhteiskunnallinen yritys ympäristöArkisto



