Eilisessä Iltasanomissa oli juttu robotti-imureista. Niitähän on ollut saatavilla jo vuosikausia, mutta nyt kuulemma kehitystä on huomattavasti tapahtunut. Siitä huolimatta ihmettelen, mitä hyötyä robotista on kotien siivouksessa.
Pääsiäisenä mökkiliikenne näytti alkavan ainakin Somerniemellä. Itsekin kävimme katsastamassa Juupavaaran mökkityömaan tilanteen. Lupaavalta näytti ja taitaa valmistuakin vihdoin kesäksi.
Tosin valmistuminen on suhteellinen käsite; nythän sitä itsellä vasta työt alkavat.
Yhteistilauksesta on hyötyä. Siivousliike preferoi isommat tilaukset tilauskirjansa kärkeen. Pesettäminen tulee myös selvästi huokeammaksi.
Olen ostanut siivoupalveluja noin kymmenen vuoden ajan. Aluksi kaksi kertaa kuussa ja myöhemmin kerran kuussa. Nykyään ostan erikoissiivouksia tarpeen mukaan. Palvelut olen ostanut Monellasta. Mikään ei ole sen mukavampaa kuin tulla töistä puhtaaseen, hyväntuoksuiseen kotiin. Koska minulle on ollut aina niuhon tärkeää wc:n, pesutilojen ja keittiön siivous, hanojen kiiltävyys ja hanojen alustan puhdistus, niin ostetettu siivous [...]
Huono viihtyvyys, kehno sisäilma ja pelko tartuntatautien leviämisestä ovat ainakin monissa
työtiloissa jo arkipäivää. Heikko siivouksen laatu on selvästi yhteydessä kilpailuttamiseen.
Syksy ja nyt voi jo sanoa, että myös talvi on ollut toistaiseksi etelässä varsin lämmin.
Mattimyöhäiset huomaavat usein loppusyksystä, että ikkunanpesu on jäänyt
tekemättä. Voiko ikkunoita vielä pestä vai keskitytäänkö jo joulusiivoukseen?
Alihankkijoiden palveluiden käyttäminen ei ole itsetarkoitus ja usein se on viimeinen vaihtoehto.
Työsopimuslakikin edellyttää, että ensin on kysyttävä omilta osa-aikaisilta työntekijöiltä lisätyön vastaanottamista.
Tähän aikaan vuodesta joulusiivouksen ja suursiivouksien kysyntä on taas alkanut.
Loppuvuosi tuntuu aina olevan ihmisille kiireistä aikaa, joten itse ei ehdi kaikkea
tehdä. Siksi tilauksia tehdään jo.
Kotisiivouksen ostaminen on iso juttu ja sitä on syytäkin harkita kunnolla. Siihen liittyy paljon huolia, mutta myös mahdollisuudet kiinnostavat. Haluamme kerätä näitä kysymyksiä ja ajatuksia. Mitä sinulle tulee mieleen?
Paljon keskustellaan kuntien palvelujen ulkoistamisesta ja ulkoistamisen hyödyistä ja haitoista. Ostopalvelujen lisäksi myös palveluseteleiden käyttö eri tarkoituksiin on lisääntymässä päin. Mutta onko aina niin selvää, että kaikki palveluntuottajat ovat valmiit tuottamaan tarvittavat palvelut erittäin halvalla? Usealla on sellainen käsitys, että esim. hoivakotitoiminta ja vuokralääkärit ovat erittäin hyvää bisnestä. Ehkä näin onkin. Kaikki ulkoistettu toiminta ei [...]
Ota yhteyttä
Aiheet
- Siivous (29)
- Kotisiivous (25)
- Muut siivousaiheet (8)
- Sortson hoivapalvelu (43)
- Tänään ärsyttää / ilahduttaa (30)
- Vuokratyö (5)
- Yleinen (40)
- Siivous (29)
Avainsanat
alihankinta blogi henkilökohtainen apu henkilökohtainen avustaja henkilökohtainen avustus hoivatyö ikkunanpesu kahvinkeittimen puhdistus karsiminen kehitysvammainen kevätsiivous kotipalvelu kotisiivous kotitalousvähennys kuivapesu matonpesu Monella-tyttö muuttosiivous mökki mökkisiivous omaishoitaja omaishoitajan loma omaishoitajan sijaistus omaishoitajan vapaapäivä palveluseteli palvelusuunnitelma perehdytys pitkäaikaissairaus puhdistus pyykit pyörätuoli siirtyminen siivous siivousaineet siivouspalvelut siivousvinkit siivousvälineet sosiaalihuolto sosiaalinen yritys vaikeavammainen vammaispalvelulaki vapaa-aika vuokratyö yhteiskunnallinen yritys ympäristöArkisto



